Esittelyssä Fotonokan showcasen seuraava tekijä: Sara Lehtomaa

Fotonokan Showcase jatkuu Sara Lehtomaan kuvakokonaisuudella 28.11.–19.12.2018. Ennakkoluuloton, määrätietoinen Sara on omimmillaan kuvatessaan ihmisiä. Hän lyö kuviin oman leimansa tarkalla kuvasuunnittelulla ja voimakkaalla visiolla. Saran vahvat muoti- ja muotokuvat kiehtovat mieltä eivätkä aina päästä katsojaa helpolla.

1.Kerro hieman taustastasi – kuinka kiinnostuit valokuvasta?

Kuvallinen ilmaisu on hyvin nuoresta pitäen ollut suuri osa elämääni – vekarasta noin 15 -vuotiaaksi saakka se tapahtui paljolti piirtämisen ja maalaamisen kautta. Mutta kun teini-isässä aloitin blogin kirjoittamisen sen kuvittaminen valokuvien avulla tuntui luontevammalta. Innostus valokuvausta kohtaan nousi oman elämän dokumentoinnin myötä ja etenkin ihmisten kuvaaminen tuntui kivalta. Kavereita kuvaamalla ja ihailemiani muoti- ja muotokuvaajia matkimalla kokeiluni johtivat pikkuhiljaa uuteen harrastukseen, johon syvennyin vuosien myötä.

esittelykuva_1500_2.jpg

2. Miten tiivistäisit itsesi tekijänä kolmeen sanaan? 

Kuvaajana haluan luoda ja taltioida hetkiä, jotka ovat tavalla tai toisella toismaallisia – niissä on elementtejä, joita ei löydy joka päivä kokemastamme arkisesta todellisuudesta. Osana tätä voidaan laskea tapani pelkistään kuvissa esiintyvät elementit sekä tietynlaisen outouden ihannointi. Jos taas pohdin tekijyyttäni työskentelytapojeni kautta ensimmäisenä tulee mieleen huolellinen etukäteen suunnittelu. Pääsääntöisesti nautin eniten projekteista, joita saan pohtia kunnolla etukäteen. Käyttäisin siis seuraavia sanoja: pelkistetty, outo ja harkittu.

Kaisa_570_WEB.jpg

3. Unohtumattomin kuvauksesi/projektisi? 

Tähän mennessä unohtumattomin projektini on ehdottomasti Cutrinille toteuttamani brändikuvaukset, jotka olivat samalla myös ensimmäinen iso kuvauskeikkani alalla jolle aikoinaan aina toivoin suuntautuvani kuvaajana. Olen aina ollut kiinnostunut muodista ja kauneudesta; hiuskuvauksissa pääsin toteuttamaan itseäni täysillä.

_DSC2800.jpg

4. Mottosi?

Varsinaista mottoa minulla ei ole, mutta mielestäni paras elämänohje on elää rehellisesti. Uskon myös jatkuvaan itsensä haastamiseen sillä se on elämässä etenemisen edellytys.

Saran showcase on esillä studiollamme Vilhonvuorenkatu 11 A:n kuudennessa kerroksessa 28.11.–19.12.2018. Tilaisuuden avajaiset järjestetään showcasen ensimmäisenä päivänä keskiviikkona 28.11. klo 15-17.  Ilmoittauduthan avajaisiin tiistaihin 27.11. mennessä osoitteeseen maiju@fotonokka.fi.